tiistai 16. maaliskuuta 2010

24 kauhuelokuvaa



1001 movies you must see before you die toimi jonkinlaisiena elokuvaraamattuna minulle silloin kun piti alkaa löytää aina vain uusia ja ihmeellisiä teoksia eripuolilta maailmaa ja aikakausia. Pänttäsin sen nopeasti ulkoa ja luulen, että osaan vieläkin sanoa josko joku elokuva sisältyy siihen tai sitten ei. Siitä on toki tullut jo vaikka kuinka monia uusia painoksia ja jotkut vanhemmat on saanut väistyä uusien tieltä. Joka sinänsä on hieman väärin, mutta väistämätöntä. Kirja on kääntynyt suomeksi jo parinkin vuoden verran, että kyse on suositusta niteestä täälläkin.

1001beforeyoudie-sarja on saanut luontevien -levyä, -kirjaa ja -maalausta jota sinun tulee nähdä -kirjojen lisäksi jo suuren määrän uusia nimikkeitä kuten rakennuksia, keksintöjä, ruokia, viinejä, luonnonihmeitä, puutarhoja, historiallisia paikkoja ja ihmiskunnalle ratkaisevia päiviä listaavat opukset. Absurdein mielestäni on toistaiseksi 1001 golfreikää jotka sinun tulee pelata!

Nyt on jokatapauksessa siis syvennytty tarkemmin ensinnämainitun eli elokuvan genreihin kauhu ja scifi. 101 kauhuelokuvaa... on erittäin tervetullut opas genreen, sillä siihen on valittu juuri niin laajalti elokuvia kuin pitääkin. Ei ole kyse pelkistä kassamagneeteista ja itsestäänselvyyksistä, vaan leffoja on valittu ihan mukavasti euroopasta ja aasiastakin.

Letasin oppaan läpi laskien hitit ja hudit, eli kuinka monta näistä joidenkin tahojen mielestä ehdottomuuksiksi nimeämistä elokuvista on minulta jäänyt näkemättä. Yhteensä niitä oli 24 kappaletta. Juurikin näiden elokuvien täyttämä kirjanneljännes sai taas aihetta pitkän tähtäimen leffahaalinnalle. Kukin nimike on nyt kirjoitettuna lappuselle, jota sietää nyt silmäillä tästälähin ennenkuin suuntaa kirjastoon, vuokraamoon tms. tai selailee amazon.co.uk:ta ensikerran.

Seuraavat elokuvat otin ensisijaisiksi hankinnankohteiksi:


Georges Franju: Les Yeux sans Visage (1959)


Kaneto Shindô: Onibaba (1964)


Jaromil Jires: Valerie a týden divu (1970)


Siu-Tung Ching: Sien nui yau wan (1987)


Michele Soavi: Dellamorte Dellamore (1994)

2 kommenttia:

  1. "Valerie and her week of wonders" on yksi parhaimmista kauhuelokuvista ikinä tehty

    VastaaPoista
  2. kuvien perusteella mitä oon nähny ni uskon kyl todellaki. pitäs hankkia pikimmiten.

    VastaaPoista