keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Nestalgia #1: DuckTales (1989)



DuckTales perustuu siis lastenpiirrettyyn jota esitettiin Suomessa nimellä Ankronikka. Pelin pääosassa on Roope-setä, jolla on pääsääntöisesti edettävä hyppykepiksi taittuvan kävelykepin avulla. Sillä pääsee esteiden yli, piikkiköynnysten päältä, avataan kirstut ja tapetaan vastustajat. Pelin temmellyksessä tavataan myös tuttuja hahmoja kuten Tupu, Hupu ja Lupu, Milla Magia, Karhukopla, Kulta Into-Pii ja henkilökohtaisesti vihaamani Heimo Huima joka tulee tielle molottamaan vähän väliä että mitä jos tämä heittäisikin meitin takaisin Ankkalinnaan. Eipä kiitos, mutta auttaahan tuo suhari sentään kerran liian korkean hypyn yli.

Peli koostuu viidestä erityyppisestä maasta, joista olisi tarkoitus löytää aarre jota suojelee kaikenmaailman hörhöt. Ei niillä helyillä ja koruilla niinkään, mutta se vihreä juustoköntsä jonka saa hiireltä, joka pitää majaa kuussa sijaitsevalla ufolla! Se on sitä jotakin. Viiden pakollisen aarteen lisäksi löydettävissä on myös kaksi extra-aarretta. Eivät nekään liian piilossa ole, mutta eipä niitä välttämättä ekalla kerralla huomaisi. Jokainen rata on myös täynnä salareittejä, joista saa sitä kahisevaa niin että kilisee. Jos pelin loputtua on saanut kerättyä yli kymmenen miljoonaa, saa spessulopun.


Amazonin eläinkuntaa.

Maat ovat siis Amazon, Transylvania, Kaivos, Himalaja ja Kuu. Jollain tavalla suosikkini ovat ehkä Amazon ja Himalaja. Amazon on mukavan Indiana Jones -henkistä seikkailua liaaneineen ja jättimäisene vyöryvine kivineen. Transylvania olisi pärjännyt ilman niin montaa teleporttipeiliäkin, ihan muutamakin olisi riittänyt. Transylvaniassa vietetään myös useamminkin aikaa, sillä Kaivokselta käännytetään heti takaisin etsimään avainta, jota ei voi löytää ennen kun käy kääntymässä Kaivoksella. Loppukahinat tapahtuvat myös siellä. Kaivoksessakaan ei mitään vikaa ole. Eräässä kohtauksessa tosin Akun veljenpojat nököttävät yhtäkkiä kärrissä joka lentää suoraan kuiluun. Miksi?! Käsittämätön kohta. Himalajassa on oma tunnelma koska hyppykeppi uppoaakin lumeen ja sillä voi pomppia vain jäällä, joka tietysti luistaa kävellessä. Himalajalla kannattaa sinänsä alottaakin, kun sieltä saa ylimääräisen energiapalluran. Kuu taas on ihan menettelevä rata, vaikkei suosikkejani. Se siitä.


Kaivoksilla. Tahtoisin vain selityksen ankanpoikien karulle kohtalolle.


Tupu, Hupu tai Lupuhan sen sanoi.

Kun aloittaa pelin pelaamisen, on siis ensimmäisenä opetaltava hyppykepin käyttö. Ilman sen sujuvaa hallintaa ei pelistä tule mitään. Liian helpoksi sitä ei ole tehty, esimerkiksi pelkkä B napin painaminen ei missään nimessä riitä. B:n lisäksi on painettava pohjaan myös alaspäin nuoli. Joskus on tasapainoteltava myös siten, että ilmassa ottaa kepin pois hetkeksi, ettei osu ylläoleviin piikkeihin, mutta alasmentäessä keppi on oltava taas tanassa. Kun kepin käyttö on täysin hallinnassa ei pitäisi olla enää suurempia ongelmia etenemisessä. Kepillä voi ja pitää myös huiskia sivulta tiellä olevia kiviä tms. Lopparitkin taittuu muutamalla pogoiskulla päähän.

Vaikeustasoja on kolme. Normaalin pitäisi olla sopiva taso aloittaa, jos kyseessä on keskivertopelaaja. Pelejä haltsaamattomat voi alottaa sitten sillä helpolla. Normaalitasolla läpimenon jälkeen voi aika sujuvasti siirtyä suoraan vaikeimpaan tasoon. Tasoerot ei ole liian suuria ja vaikeimmalla saa juuri sopivasti haastetta, pelin menemättä mauttoman vaikeaksi. Pelissä on aika reilusti energiat palauttavia kakkuja ja mitälie pehmiksiä ne jotkut ovatkaan. Uusia elämiäkin saa ihan sopivin väliajoin.


Transylvaaneilla on tapana piilottaa täytekakkuja haarniskoihin. Eivät tainneet arvata että juurikin täytekakut ovat Roope-Sedän pitkän iän salaisuus.

Tämä kaikin puolin tyylikkäästi toteuttu peli on siis omia suosikkejani. Jokainen maa on erittäin onnistuneesti toteutettu ja pahikset ovat oikein hyviä myös. Parasta pelissä on siis sen mukava pelattavuus, hienot miljööt ja loistavat musiikit. Unohtamatta tietenkään sitä että harvinaista kyllä - pelissä ei ole yhtäkään kohtaa jota ärsyttäisi mennä läpi. Hyvän mielen peli jos joku. Suositella voin etenkin tasohyppelyn ystäville, vaikka lyhyen kestonsa lisäksi tosin miinuksena myös kaksinpelin puute.

Voisin tietysti myös pisteyttää näitä pelejä, mutta onko se todella välttämätöntä. Etenkin kun hankin tietoisesti lähinnä vain niitä hyviä. Sanottakoon silti, että kyllä tämä tosiaan ne täydet pisteet tämä olisi saanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti