sunnuntai 8. elokuuta 2010

Silmät ilman kasvoja ja Ranskan kauhuskene.


Georges Franju: Silmät ilman kasvoja (Les yeux sans visage, 1960)

Ranskalaisia elokuvia käsitellessä, ei tule ensimmäisenä mieleen mitkään kauhuteemat. On totta, ettei kauhuelokuvat tosiaan ole Ranskassa kovinkaan yleinen aihe, mutta nekin harvat tuntuvat olevan sitäkin tärkeämpiä. Silmät ilman kasvoja on yksi niistä. Näin elokuvan eilen ensimmäistä kertaa ja aloin miettiä tätä aihetta.

Elokuvassa taitavan kirurgin tytär on ruhjonut naamansa sen verran kelvottomaan kuntoon, että isäukko ei anna tämän kulkea ilman maskia. Tälle yritetään metsästää uutta naamaa pahaa aavistamattomilta neidoilta. Kirurgin elementissään uuden naaman voisi parsia kotioloissa pikku operaatiohuoneessa. Testejä kasvojensiirtoon on kokeiltu jo eläinmaailman suosiottomalla avustuksella. Suosiota ei kysytä myöskään tyttäreltä, vaan hän joutuu elämään eristyksessä kunnes naamansiirto joskus onnistuisi.

Leffassa on lievä frankenstein-juonne, mutta eipä se tuolle kantateokselle mitään velkaa ole. Käsikirjoitus on tehty Jean Redonin samannimisen romaanin pohjalta. Tyylillisesti elokuva on hitchcockmaisen jännityksen ja cocteaumaisen unenomaisuuden välimaastosta. Siinä keskitytään kirjaimellisesti kasvonsa menettäneen nuoren naisen kohtaloon, johon hänellä ei ole sananvaltaa.

Paljolti yksin kartanossaan liikkuvalle tytölle ei suoda mahdollisuutta peileihin tai mielipiteisiin. Ylpistynyt isä kun haluaa nätin naaman takaisin maksoi mitä maksoi. Runollisessa kuvauksessa annetaan tilaa tytön sielunmaisemalle huolellisesti rakennetuin elein. Musiikki tuo oman lisänsä kokonaisuuden yhtenäiseen kauneuteen. Ääniraidasta vastaa elokuvasäveltäjä Maurice "Jean-Michelen isä" Jarre. Pääteemana on sirkusmainen melodia, joka on kuitenkin sävytetty perintaisillä kauhusoundeilla. Elokuvan groteskiin ulkoasuun sovitettuna se toimii täydellisesti.

-----------------------------------



Georges Méliès jos joku maalaili niitä piruja seinille. Luurangot ja saatanat olivat hänen vakiokalustoaan alusta asti. Irtopäät ja muut kauhuskenaariot toistuvat, mutta tuskin nämä pienet aikansa taidonnäytteet on pelottamaan asti päästänyt.

Koko elokuvataiteen synnyinmaassa on siis tehty myös ensimmäiset kauhukokeilut, peräti toissa vuosisadanlopulla, mutta nekin voi luokitella lähinnä kauhukuvastoa käyttäviksi trikkielokuviksi ja kokeiluiksi. Kyseisestä maasta on myös todennäköisesti maailman tunnetuin surrealistinen lyhytelokuva, Luis Buñuelin Andalusialainen koira (Un Chien Andalou, 1929) ja yksi historian kauneimmista elokuvista, Jean Cocteaun Kaunotar ja Hirviö (La belle et la bête, 1946). Kumpainenkin sijoittuu niukasti kauhugenreen, mutta ovat loppujen lopuksi kumpikin ennemmin vain unenomaisia satuja. Muutenkaan en keksi juuri yhtään tyylipuhdasta kauhuelokuvaa Ranskasta. Jännitystä ja vastaavaa on kylläkin tarjolla.

Seuraavassa kuitenkin pikaisesti läpi tärkeimpiä teoksia:


Louis Feuillade: Les Vampires (1915)

  • Louis Feuillade: Fantômas (1913-1914) & Les Vampires (1915). Feuilladen jännityselokuvat antoivat suuntaa Murnaun ja Langin kaltaisille saksalaismestareille. Nämä sarjaelokuvat perustuvat rikollisnerojen juoniin ja niiden tavoittamattomuuteen.
  • Luis Buñuel: Andalusialainen koira (Un Chien Andalou, 1929). Salvador Dalín kanssa yhteistyönä tehty surrealistinen kuvaelma sisältää yhden elokuvahistorian legendaarisimmista kohtauksista.
  • Jean Cocteau: Kaunotar ja Hirviö (La Belle et la Bête, 1946). Ilman muuta maailman kauneimpia elokuvia.
  • Henri-Georges Clouzot: Pirulliset (Les Diaboliques, 1955). Viiskytluvun parhaita jännäreitä. Erittäin tiivistunnelmainen ja tehokas.
  • Roman Polanski: Vuokralainen (Le Locataire, 1976).Polanskin vähemmälle huomiolle jäänyt psykologinen painajainen kuuluu mielestäni ohjaajan parhaimmistoon.
  • Marc Caro & Jean-Pierre Jeunet: Delicatessen (1991). Musta komedia ehkä, mutta sen post-apokalyptinen dystopia on synkkä ja kannibalismi aiheena kauhuhenkinen. Jeunetin elokuvien värimaailma on oma lukunsa, seepiahtavine oransseineen ja vihreineen.
  • Michael Haneke: Kätketty (Caché, 2005). Upean painostavatunnelmainen trilleri kirjallisuusaiheista talk showta pitävästä miehestä, jonka kotirauhaa aletaan terrorisoimaan videonauhoilla ja viesteillä. Elokuva jää kummittelemaan pitkäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti