keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Vesku (2010)



Toisaalta turhapuro, toisaalta suuri tulkitsija. Näkyvimmin terveydentilansa ja naisasioidensa takia lähiaikoina lööpeissä pyörinyt Vesa-Matti Loiri on nyt saanut virallisen kokoillan henkilökuvansa, Mika Kaurismäen dokumentin muodossa. Elokuva koostuu pitkien keskustelujen seasta napsituista pätkistä, joita Vesku ja Mika kävivät viime vuonna läpi muutaman kuukauden aikana. Suurimmaksi osaksi haastatteluosuudet on käyty läpi Lapissa, joko mökin edustalla tai vaikka Inarilla soudellen.

Vesku kertoo nuoruudestaan, elämänvaiheistaan ja ihmissuhteistaan. Päätyminen alalle käydään läpi, kuten myös merkittävät tapahtumat ja muistetuimmat sketsit ja laulut. Veskusta ei voi tehdä juttua mainitsematta Spedeä. Tuo pitkäaikainen viha-rakkaussuhde on sitonut Veskun uraa osittain jopa liiaksi asti. Kumpikin arvosti toki toistensa panosta, mutta Spede olisi halunnut pitää Veskun täysipäiväisesti itsellään. Siinä määrin hän onnistuikin, että Vesku ei päässyt esimerkiksi teatteriin esiintymään niin paljoa kuin olisi halunnut. Muiden projekteihin osallistuminen tuntuikin Veskun sanoin kun olisi käynyt huorissa.

Puheenvuoron saa myös Veskun elämän varrella vaikuttaneet henkilöt, entiset naisystävät ja lapset, kollegat ja uralla auttaneet tahot. Ilmapiiri on lämmin ja skandaaleja ei puolitoista tuntisen aikana tipu. Materiaalin kanssa painotellaan tasaisesti musiikki- ja näyttelijänuran kanssa. Leffanpätkät ja muut sketsit on hyvin valittu ja musiikkipaloja on niin menneisyydestä kuin myös tältä hetkeltä.

Vesku oli jo nuorena monilahjakkuus, josta olisi voinut repiä moneksi. Pojat elokuvan jälkeen monet kauhistelivat kun hän kuitenkin lähti "halvan" viihteen, komedian matkaan. Haastatteluista käy hyvin ilmi myös koomikkojen kirot, muutamien hauskojen tarinoiden ja kuvaavien sketsien avulla. Aina hänellä on ollut mukanaan myös se vakava puoli, joka on esiintynyt lähinnä musiikin kautta. Huumorikappaleissakin on klassikkoja, mutta kyllä ne koskettavat Loiri-tulkinnat ovat sitä hienointa antia tältä koko kansan tuntemalta mieheltä.



Mikko Niskanen: Pojat (1962)

Haastattelumatsku dokkarissa on hyvin valittua. Varmasti mielenkiintoista asiaa on jäänyt tuntitolkulla leffasta pois, mutta ihan hyvin tasapainoiteltuja hetkiä on paljon. Välillä kepeitä muisteloita, välillä kipeitä asioita. Toisinaan Vesku syventyy kerronnassaan erittäin syvälle ja väliin tulee huumorintynkää. Hyvin valittu arkistomateriaali tekee tästä kaikkiaan kompaktin paketin, joka huipentuu pätkiin erinomaisesta Provinssin viimevuoden keikasta. En keksi syytä, miksei suomalaisten tätä kannattaisi käydä katsomassa, vaikka kyllähän sitä naamaa aika läheltä kuvataankin. Ennenkaikkea, onneksi tämä on nyt keretty tehdä ennen kun on liian myöhäistä. Vesku on yksi niistä harvahkoista suomalaisista, jotka ansaitsee tämänkaltaisen kohtelun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti