keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Scorngrain: Utopia.Paranoia.Perversions! (2010)



Scorngrainin uusi levy julkaistiin uusimman Miasman liitteenä, alustavasti jopa yksinoikeudella. Aika toimiva yhteistyö, sillä kerrankin liitelevy ei ole mikään läjä kuraa sieltä täältä, josta saattaa bongata yhden tai pari kuunneltavaa biisiä tai ehkä jonkin keskiverto bändin. Scorngrain ei kuulu ehkä tunnetuimpiin konemetallibändehin, edes omassa alalajissaan, mutta ihan vasta-alkajia he eivät kuitenkaan ole. Kolmas täyspitkä tavoittaa nyt onneksi suuremman kuulijakunnan kuin koskaan ennen, bändin kunniaksi sanottakoon vielä, että parhaalla levyllään. Levyä ei siis ole edes julkaistu muussa muodossa kuin lehtiliitteenä ja digitaalisena, mielenkiintoista etenkin, kun kyseessä on vuoden parhaita suomalaisia julkaisuja.

Kun bändin ilmoitetaan olevan industrial thrashmetallia, sen tietää jo suunnilleen mitä saa. Pelkän industrial metalin nimikkeen alle sopii yhtyeet kuten Laibach, Ministry, Marilyn Manson, NIN ja Velcra. Scorngrain on enemmänkin sukua Deathstarsille ja Turmion Kätilöille, jossa juntataan menemään tietynlaisen tietsikkasoundin cyberaalloilla. Scorngrainin edellisen levyn 0,05% ostin luettuani ylistäviä arvioita siitä jostain lehdestä, mutta levy ei ikinä innostanut näin paljon. Syy löytynee siitä, että se kuulosti pitemmän päälle itseääntostavammalle, eikä mukana ollut vielä ihan näin paljoa mielikuvitusta.

Utopia.Paranoia.Perversions! kuitenkin on saatu kuulostamaan mielenkiintoiselta ja mukaansatempaavalta, äärimmäisen konepainotteiselta, nopealta ja jopa tanssittavalta raskaalta thrashiltä. Hieman samanlaisia fiiliksiä nousi kuunnellessa, kuin joskus ammoisina aikoina Thyranen Hypnotic -levystä, jossa oli vallan loistavia syntikkasävellyksiä. Nämä kaksi levyä eivät ehkä täysin samaan kastiin kuulu, mutta kummankin konemelodiat ovat tehneet välittömästi suuren vaikutuksen juuri nimenomaan menevyytensä- ja niiden kokonaisuuteen sopivuutensa ansiosta. Helposti omaksuttavat ja hyvää mieltä pursuavat konetilutukset ovat aina parhaimmillaan rieumastuttavia. Siinä missä edesmenneen Thyranen levyllä oli puolet huippubiisejä, Scorngrainin uutuus on alusta loppuun todella hyvä. Oikeastaan melko harvinaista etenkin tämäntyyppisessä konemetallissa, että levyä jaksaa kuunnellaa taukoamatta alusta loppuun, uudestaan ja uudestaan. Yleensä jossain kohtaa tulee selkeää täytebiisin tuntua tai levy muuten vaan on niin tasapaksua, että sitä jaksaa juuri sen neljä biisiä, vrt. Deathstars. Bändi on onnistunut tekemään juuri hieman vajaa 40 minuuttisen levyn, jossa ei ole turhaa hetkeä.

Miasman ostettuani asetin levyn heti automankkaan, josta se jo kuulosti hyvältä. Soveltuu siis oikein hyvin jopa karvalakkimankkaan ajelulevyksi, kaikki kuulemisen arvoinen tulee esiin, eikä yksityiskohdat peity, kuten usein monimutkaisimmilla tai soundillisesti matalilla levyillä. Myöhemmin illalla levy kiersi neljä kertaa alusta loppuun kotona ja lopullinen vaikutus oli lunastettu. Jatkuvassa toistossa se on ollut siitä asti. Levy on kuitenkin erittäin helposti omaksuttava, joten vaarana on myös pikainen kuluminen. Kauemmin sulateltavat levyt yleensä kestävätkin pidempään, mutta toisaalta monimutkaisempi musiikki ei ehkä sopisikaan tämän orkesterin toimenkuvaan, hienoa että tällaisia on, sillä tälle todellakin on paikkansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti