perjantai 3. joulukuuta 2010

3. Yksin Kotona ja Macaulay Culkin




Reps, siinä rävähti kolmas luukku auki ja sieltähän pamahti ysäritähti, Macaulay Culkin. Yksin Kotona -elokuvassa suupielien rajoja rikkova lapsitähden suusta rynnistävä huuto vetää vertoja tunnettavuudessaan likimain sata vuotta aiemmin maalatun Edvard Munchin Huudolle. Siitä alkoi Culkinin maailmanvalloitus, joka kesti nelisen vuotta ja poiki viisi erityisen ikimuistoista kokoperheen elokuvaa, sekä näyttelijänkykyjä venyttävän psykologisen trillerin, Serkkupoika, vastaparinaan toinen tuolloinen lapsinäyttelijä Elijah Wood.

Yksin Kotona ja Yksin Kotona 2: Eksynyt New Yorkissa kuuluvat lähes olennaisena osana joulun viettoon meillä Suomessakin. Perhe lähtee kumpaisessakin ulkomaille joulunviettoon ja unohtavat pojan kotiin. Pahaiset murtomiehet jotka eivät älyllään loista, saavat kokea kuinka vaikeaa onkaan jallittaa tuota kekseliästä pojua joulunajan rötöstelyjensä keskellä. Kekseliäisyys on onneksi pojan parhaita puolia ja nimenomaan kaikki ovelat ansat ja keksinnöt tekevät leffasta jännittävän ja hauskan. Ensimmäinen osa on kuvattu yksinomaan Illinoisissa, muutamia Ranskassa kuvattuja hetkiä lukuunottamatta. Itse pidän kuitenkin enemmän kakkososan miljööstä New Yorkissa. Ehdoton suosikkihahmoni Culkinin lisäksi siinä on Brenda Frickerin esittämä Central Parkin linturouva, jossa on jotain äärimmäisen sympaattista. Yksin Kotona -sarjaa on jatkettu ainekin kahdella osalle, joissa ei kuitenkaan ole enää sama tekijätiimi.

Ohjaaja Chris Columbus. Yksin Kotona -elokuvien ohjaaja Chris Columbus aloitti uransa käsikirjoittamalla legendaarisen jouluhirviö-elokuvan Gremlins (1984) ja viihdyttävimpiin kasariseikkailuihin kuuluvan Arkajalat, jonka jälkeen tekijä on profiloitunut kokoperheen elokuvien ohjaajaksi ja tuottajaksi, hänen tunnetuimpiin ohjauksiinsa kuuluu mm. Mrs. Doubtfire - isä sisäkkönä, Yhdeksän kuukautta ja kaksi ensimmäistä Harry Potteria. Lapsellinen tatsi on erityisen huomattavissa Pottereita vertaillessa, sillä myöhemmät osat ovat selkeästi synkempiä.

Tyttöni Mun ilmestyi kahden Yksin Kotona -elokuvan välillä ja vaikka kyseessä onkin kokoperheen komediallinen draama, leffa ei ole lopulta niinkään kepeä. Se on kasvutarina, joka ei olekaan niin sokeroitu kun ensivaikutelma antaa ymmärtää. Ilman muuta hellyyttäväkin ja katsomisen arvoinen. Jatko-osa seurasi muutamaa vuotta myöhemmin, ilman Culkinia tosin. Näihin aikoihin näyttelijä ystävystyi Michael Jacksonin kanssa ja esiintyi myös Black and White -musiikkivideolla.

Vuonna 1994 lapsinäyttelijän ura päättyi tyylikkäästi kahden hyvin erilaisen "Rikun" esittämiseen. Ensimmäinen elokuvista on Riku Kirjamaassa (Pagemaster, 1994), jossa hän esittää arkaa lukutoukkaa, joka eksyy kirjastossa fantasiamaailmaan ja joutuu osaksi piirrettyä tarinaa. Toinen elokuvista on tietenkin Riku Rikas, jossa Culkin esittää maailman rikkainta kakaraa.

Tämän jälkeen Culkin alkoi potea murrosikää ja vetäytyi elokuvamaailmasta lähes kymmeneksi vuodeksi, mennäkseen vielä alaikäisenä pariksi vuodeksi naimisiin ja jäädäkseen kiinni huumeista, sekä todistaakseen Michael Jacksonin hyvän tahdon puolesta. Venähtäneen naamansa kanssa uutta tulemista tekevän näyttelijän viimeaikaisia elokuvia en ole nähnytkään, vaikka mielenkiinnosta pitäisi varmaan joku katsastaakin. Culkinin veli Kieran on myös näyttelijä, nähty Yksin Kotona -elokuvissakin, mutta tämä ei ole ikinä saanut niin suurta suosiota.

Enää 21. päivää jouluun.

5 kommenttia:

  1. Serkkupoika on ehdottoman hyvä elokuva. Tai se mitä siitä muistan.. Onkin ollut tässä suunnitteilla katsoa se pitkästä aikaa uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Macauley Culkin kannattaa katsastaa sellaisessa elokuvassa kuin "Saved!", joka on aika hyvä satiiri ääriuskonnollisesta koulusta ja siitä, mitä tapahtuu kun yksi sen mallioppilaista pamahtaakin yhtäkkiä paksuksi kaappihomolle poikaystävälleen.

    VastaaPoista
  3. Mäki muistelisin et Serkkupoika oli tosi hyvä, mut se tais vähä yllättää sillon pienenä ku näin sen ja ootin jotain vähän kevyempää ja kivempaa.

    Saved kuulostaa erittäin hyvältä vaihtoehdolta, pistetään mieleen. Kiitokset vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Myös tässä taloudessa Yksin Kotona -elokuvat (1,2) kuuluvat joulutraditioihin. Anzin vinkkaus "Saved" pitää itsekin tarkistaa.

    VastaaPoista
  5. Saved!ille piste, (muistaakseni) varsin toimivaa ironiaa~.
    Olipas mukavaa lueskella lapsuuden lempparista~. Yksin kotona oli ehkä väkivaltainen mutta lopulta melko harmiton tapa purkaa aggressioitaan ja elätellä kaikkivoipaisuuskuvitelmia :). Culkinista tosiaan tuli monen lapsitähden tavoin todella oudon näköinen isona; se hyvin muotoilemasi naaman venähtäminen, ne luppasilmät...
    Jollakin tasolla Elijah Woodille (myös Serkkupojassa, toim.huom.) on käynyt samoin: suurista silmistä oli Frodon viattomuuden ja rehellisyyden kuvaukseen sekä Sin Cityn kannibaali-Keviniksi, muualla ne vain herättävät liikaa huomiota.

    VastaaPoista