maanantai 10. tammikuuta 2011

DocPoint 2011 valmistautumista.


Frank van den Engel: Photo & Copyright by G.P. Fieret


Kuun lopussa järjestetään kymmenettä kertaa dokumenttielokuville pyhitetty festivaali DocPoint. Itse en ole tapahtumassa koskaa ennen käynyt, joten olisi aika korjata asia. Kiinnostavia nimikkeitä löytyy riittämiin täyttämään viikonlopun ohjelmalla ja tänään on tullut listailtua ja viivailtua vaihtoehtoja.

Yksi mielenkiintoisimmista ohjelmanumeroista festareilla on ranskalaisen Jean Painlevén elämäntyön näyttäminen. 1920-1980 luvuilla kuvattuja lyhyitä elokuvia näytetään kolmessa sarjassa. Perjantaina on sarjan ensimmäinen näytös, jossa on myös elävää musiikkia. Mykkäelokuvakonsertin merenalaista maailmaa saapuu tulkitsemaan Paleface ja Uusi Fantasia. Kaksi seuraavaa osaa esitetään lauantaina ja sunnuntaina. Painlevén elokuvat käsittelee siis mm. merenelämää, merihevosia, mustekaloja. Muita aiheita on myös surrealismi, vaha-animaatio Ritari Siniparrasta, jazzin säestämä tutkielma vampyyrilepakoista. Lauantaisen sarjan alussa nähdään myös muutama muu ranskalainen lyhytelokuva, kuten 1898 kuvattu siamilaisten kaksosten erotus.

We Don't Care about the Music Anyway on myös miltei pakollinen katsottava. Se kertoo kahdeksanhenkisestä japanilaisesta ambient/noisea tekevästä yhtyeestä. Musiikin ja kuvan liitto on kerännyt kehuja ja ylistyksiä siinä määrin, etten tohtisi jättää leffaa väliin kun se on nähtävillä. Musiikkidokumentteja löytyy muutenkin, Extraordinaty life of José González ja Lemmy kiinnostaisi kovasti, täytyy vain kovasti vielä järjestellä aikatauluja.

Muusta ohjelmista kiinnostaa eniten kaksi hyvin erilaisesta kuvataiteen tyypistä kertovaa dokumenttia. Ensimmäinen kertoo suuren luokan graffititaiteilijoista, joiden työskentelyä seurataan hyvin kehutussa leffassa Exit through the Gift Shop. Toinen kertoo G.P. Fieretistä, joka oli elinaikanaan rutiköyhä ja omaperäinen mustavalkokuvaaja. Artistin kuoleman jälkeen työt ovat myöhemmin nousseet suuren arvostuksen kohteeksi ja hinnat nousseet pilviin.


Perjantai 28.1.


Jean Painlevé: The Octopus (1928)

klo 19.00 Mykkäelokuvakonsertti: Jean Painlevé - Science is Fiction (Bio Rex)
klo 19.00 Katka (Maxim)
klo 21.15 We don't Care About the Music Anyway (KinoPalatsi 6)


Lauantai 29.1.


Banksy: Exit through the Gift Shop (2010)

klo 13.00 Exit through gift shop (Bio Rex)
klo 15.30 Photo & Copyright by G.P. Fieret (Maxim 1)
* klo 17.00 Katka (Andorra)'
klo 19.00 - Jean Painleve (Orion)



Sunnuntai 30.1.


Cédric Dupere & Gaspard Kuentz: We Don't care about the Music Anyway (2009)

klo 13.00 Extraordinary life of José González (Bio Rex) 74min
*klo 15.00 Photo & Copyright by G.P. Fieret (Ateneum)
klo 16.00 Jean Painleve II (Orion)
*klo 21.00 We don't Care About the Music Anyway (Kinopalatsi 6)
klo 21.15 Lemmy (Bio Rex)


Tässä on murto-osa mielenkiintoisista dokkareista, mutta omat valintani tulevat koostumaan todennäköisesti näistä jos pääsen paikalle.

2 kommenttia:

  1. Mullekin Docpoint on ensimmäinen. Ajattelin käydä tsekkaamassa José Gonzálezin ja Joaquin Phoenixin, loppuihin ei taida ehtiä.

    VastaaPoista
  2. Phoenix kiinnostaisi myös, mutten nyt muista oliko sen kanssa joku aikatauluongelma tms. Niitä tuntuu riittävän.

    VastaaPoista