Alan nyt ottaa esille joitakin katsomisen arvoisia lyhytelokuvia. Suurin osa valinnoista tulee olemaan vanhaa surrealismia, animaatiota tai huippuohjaajien uran varhaisia kokeiluja. Koitan valita lyhärit myös siten, ettei tulisi liikaa toistoa ja jokaisesta löytyisi jotain mielenkiintoisia detaljeja. Lyhytelokuvien maailmasta löytyy lukuisia helmiä, jotka jää helposti tavan tallaajilta näkemättä. Samalla kun yritän sivistää muita, sivistän myös itseäni etsimällä koko ajan jotain uutta.
Ensimmäinen valinta on monella tapaa katsomisen arvoinen, tekniikkansa ja tunnelmansa ansiosta, mutta myös vertailukohtana myöhemmin ilmestyneelle animaatioelokuvan klassikkoepisodille.
Night on a Bald Mountain tai Night on a Bare Mountain (Yö autiolla vuorella) on käännös venäjänkielisestä alkuperäisteoksesta, jonka baldiksi käännetty sana tarkoittaa hedelmätöntä, asiayhteydessään lähinnä puutonta. Mussorgsky sävelsi klassisen teoksensa noitien sapatista, jossa jonkin sortimentin saatana manaa luokseen henkiä vuorella pidettäviin orgioihin.
Teos esiintyy erittäin laajalti populaarikulttuurissa ja kappaleen tietännee kuullessaan lähes kaikki. Musiikissa sitä on varioitu aina jazz ja disco-versioista black metaliin. Tunnetuin filmatisointi teoksesta on ehdottomasti Disneyn Fantasiassa, mutta otan nyt vertailukohdaksi aiemmin valmistuneen ranskalaisanimaation, jonka toteutti venäläinen Alexandre Alexeieff.
Alexeieff kehitti vaimonsa kanssa neulakuvatekniikan, jolla loi lyhyet elokuvansa. Monille laite voi olla tuttu pienenä kapistuksena, joita myydään tietyissä liikkeissä, kuten Heurakan myymälässä. Neulat painautuvat kasaan niitä painettaessa, josta seuraa kuvion tallentuminen neulavyyhteen. Elokuvien teko tuollaisella tekniikalla on ilmeisen aikaavievää ja Alexeieff teki vain vähän elokuvia viidenkymmenen vuoden aikana. Omien lyhyiden teostensa lisäksi hän suunnitteli aloitusjakson Orson Wellesin elokuvaan Oikeusjuttu (The Trial, 1962). Tekniikka pelaa varjojen ansiosta ja jälki on aavemaisen upeaa. Alexeieffin käyttämässä laitoksessa oli 240000 neulaa, joita tuli siirrellä freimi kerrallaan.
Alexeieff kehitti vaimonsa kanssa neulakuvatekniikan, jolla loi lyhyet elokuvansa. Monille laite voi olla tuttu pienenä kapistuksena, joita myydään tietyissä liikkeissä, kuten Heurakan myymälässä. Neulat painautuvat kasaan niitä painettaessa, josta seuraa kuvion tallentuminen neulavyyhteen. Elokuvien teko tuollaisella tekniikalla on ilmeisen aikaavievää ja Alexeieff teki vain vähän elokuvia viidenkymmenen vuoden aikana. Omien lyhyiden teostensa lisäksi hän suunnitteli aloitusjakson Orson Wellesin elokuvaan Oikeusjuttu (The Trial, 1962). Tekniikka pelaa varjojen ansiosta ja jälki on aavemaisen upeaa. Alexeieffin käyttämässä laitoksessa oli 240000 neulaa, joita tuli siirrellä freimi kerrallaan.
Surrealistinen kahdeksanminuuttinen saa parhaillaan aikaan sarjan kylmiä väreitä ainekin itselleni. Muutkaan Alexeieffin teokset ei huonoja ole ja kokoelmia leffoista on painettu jo dvd-muodossakin, jotka on tosin tilattava importina. Niissä on ehkä vähän antoisampi kuvanlaatu, mutta suosittelen nyt vähintään katsomaan seuraavan pätkän ja miettimään edes sitä vaivaa mikä sen eteen on nähty. Sen myötä hyvää alkavaa viikkoa, seuraavaa surrealista sunnuntaita odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti