keskiviikko 9. helmikuuta 2011

King of Kong: A Fistful of Quarters (2007)




Taas yksi tarpeellinen dokumentti tarpeellisesta aiheesta: Kuka on maailman paras Donkey Kongin pelaaja? Sehän selviää tämän pätkän katsottua. Kyseessä on videopelihistorian vaikeimpia pelejä, jonka vain muutama pelaaja hallitsee hyvin. Pelin ollessa vielä kohtalaisen tuore, Billy Mitchell teki siihen lyömättömän tuntuisen ennätyksen, jota lähelle ei kukaan tuntunut pääsevän. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin autotallissa apinapeliä hakkaava Steve Wiebe tarttuu haasteeseen ja dramaattinen kaksintaistelu voi alkaa.

Dokumentti on kaikin puolin erittäin hauskasti ja lämpimästi toteutettu. Pelurit kuvataan selkeästi hyvikseksi ja pahikseksi, joka vain lisää leffan pientä suurta draamaa. Pahis on ennätyksen vanha haltija, joka ei millään suostu hyväksymään uutta tittelinhaltijaa ja tekee kaikkensa, että tämän tuloksia ei huomioitaisi. Hän vaatii, että tulos pitää tulla pelaamaan todistajien läsnä ollessa, jotta se voitaisiin hyväksyä. Matka alkaa ja monia käänteitä on luvassa, mutta perheellinen mies on päättäväinen ja haluaa Guinnessin ennätysten kirjaan. Tytär ihmettelee mikä siinä kirjassa on niin ihmeellistä ja vaimo toivoo parasta, vaikkei ehkä kuitenkaan sen kirjaan pääsyn takia.

Pelaajien kokoontuessa ennätysten tahkojaisiin, nähdään myös vanha rouva Q*Bertin kimpussa, jota olisi ollut ilo seurata enemmänkin. Pääpaino on kuitenkin selvä, eikä siitä juuri poiketa. Kahden pääpukarin lisäksi ikimuistoisin hahmo on ehdottomasti hassahtanut vanha tuomari, joka on lähinnä hellyyttävä ilmestys. Wiebe ei ole erityisen toivottu vieras pistämään ennätyksiä uuteen järjestykseen ja jostain syystä koko pelaajista koostuva porukka vieroksuu uutta uhmakasta nimeä. Wiebe on kuitenkin päättänyt näyttää kaikille olevansa maailman paras jossain. Taistelu jota suosittelen seuraamaan.



Hyvis.


Pahis.


Viikko 5:

Zsuzsa Böszörményi: Vaietut salaisuudet (2004) *
Juha Wuolijoki: Hella W. (2011) *
Seth Gordon: King of Kong (2007) ****
Janne Heinonen: Niin lähellä, niin kaukana (2003) -
Jappe Päivinen: Skene (2004) **
Ere Kokkonen: Uuno Turhapuro (1973) ***
Aku Louhimies: Kuutamolla (2002) ***

TV-Sarjat

The Boondocks (Season 1). Mustan väestön näkökulmasta esitettyä tabuja rikkovaa komediaa. Simpsoneiden ja South Parkin jalanjäljillä kulkeva animaatiosarja jaksaa huvittaa jutuillaan melko hyvin ensimmäisen viiden jakson verran, mutta sen jälkeen homma alkaa tuntua hieman saman toistolta. Katsoin kauden parissa päivässä ja se toimi ihan kelvollisesti loppuun asti, muutama jakso siellä täällä oli oikeastaan jopa melkoisen hyviäkin. Jos löydän kakkoskauden yhtä huokeaan viiden euron hintaan, niin mukaanhan se lähtee, mutta eipä tästä mikään ikisuosikki tullut. Virkistävää vaihtelua, ikuisten rotukliseiden pyörittelyä on esitetty paljon tylsemminkin.

Detroit 1-8-7. Tämän hetken ainut sarja jota seuraan aktiivisesti, yhtäkään jaksoa missaamatta. Poliisisarja murhaosaston kirjavasta porukasta, joka ratkoo keissejä tasaiseen tahtiin kaksi per jakso. Samaa kaavaa tunnutaan joka kerran noudattavan. Ei mitään klassikkoainesta, mutta sopivan koukuttavaa ja helppoa katsottavaa.

Tappajan näköinen mies. Ensimmäisen jakson perusteella uusi suomalainen sarja on melko keskinkertainen, joskaan yhden jakson perusteella ei vielä paljoa sietäisi huudella. Luultavasti sarjan seuraa jokatapauksessa sujuvasti loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti