keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Machinarium (2009)



Machinarium oli vastaus toiveisiini, unohtumaton tsekkiläinen seikkailupeli kaikille aisteille. Vanhojen pelien ystävänä jaksaa innostua uusista peleistä vain harvoin, mutta Animata Designin pelit murtavat nykyisen peliteollisuuden pintaa syvemmälle. Aitoa retroilua, nykyaikaisilla silmiä hivelevän mainioilla kuvilla käsinmaalatuin taustoin ja korvia lepyttävän loistavilla musiikeilla. Peli on käytännössä mykkä, joten nauttimiseen ei tarvita edes kielipäätä, kuten moniin klassikkoihin.

Pelin käyttöliittymä on tehty pelaajan etua mukaillen poikkeuksellisen mukavaksi. Ensinnäkään, pelissä ei ole mahdollista kuolla, joutua umpikujaan tai jäädä pahasti edes jumiin, ainekaan kovin helposti. Pelaamisen makuun pääsee helposti ja mukavuutta tuo mahdollisuus vihjeisiin tarvittaessa. Kovin montaa kertaa ei tarvinnut pelatessa turvautua kahteen eriasteiseen apukeinoon, mutta niiden pelkkä olemassaolo sai aikaan turvallisuuden tunteen ja varmuuden siitä ettei ole tarvetta kyllästyä peliin ongelmiin turhautumisen takia.

Peli kertoo konemaisesta kaupungista, jota terrorisoi kolmen pahiksen kopla. Päähenkilö on sympaattinen robotti joka viskataan pelin alussa kaatopaikalle. Seikkailu lähtee sieltä liikenteeseen ja tavoitteena olisi pelastaa kaupunki ja robotyttis konnilta. Matkan varrella tavataan kylän eriskummallista robosakkia ja heitäkin tulee auttaa matkan varrella, oman päämäärän ja edun ajamiseksi tietenkin.

Ongelmaratkaisuun on osattu panostaa luovuudella, tehtävät on hauskoja ja kunkin ratkaisun myötä tulee yleensä kelpo onnistumisenilo ja hyvä mieli. Peliä pelataan Point 'n Click -menetelmällä, eli painellaan hiirellä asioita joilla koetaan olevan jokin funktio ja katsotaan mitä tapahtuu. Asioita yhdistelemällä ja järkeilemällä keksitään lopulta ratkaisu ongelmiin. Animata Designin aiemmissa lyhyissä peleissä seikkailu etenee lähes poikkeuksetta kuvaruutu tai kaksi kerrallaan, eikä päähenkilö keräile tavaraa kuten seikkailupeleissä yleensä. Machinarium on kuitenkin pitkä peli ja silloin on oltava lääniä ja inventaariota, joten robotti koukkaa pönttönsä sisään tarpeelliseksi katsomansa objektit myöhempää käyttöä varten.




Machinarium yhdistää perinteiseen seikkailupeliin myös puzzlea ja pikkupelejä. Pelin aikana joutuu pähkäilemään jos jonkinnäköisten aivopähkinöiden kanssa, jotka on kuin suoraan jostain Tieteen kuvalehden äo-testistä. Niiden ratkettua saa yleensä aktivoitua jonkin haluamansa laitteen tai vaikkapa oven auki. Pelin aikana pääsee pelailemaan myös alipelejä, kuten Space Invadersia roposen toivossa tai pienten viirusten räiskintää pois robokollegan aivolohkosta.

Pelin läpäistyäni oli pakko käydä pelaamassa läpi myös kaikki aiemmat pelit Animata Designin sivuilla ja katseltava kaikki oheistuotokset vielä päälle. Harva seikkailupelien kulta-aikojenkaan peli on saanut tällaista tunnelmaa pelimaailmoihinsa. Unenomainen soundtrack on erinomainen pelistä irrallaankin ja siitä on painettu jo loppuunmyytyjä vinyylieriäkin. Jospa siitä vielä painos painettaisiin, että itsellenikin riittäisi. Ylijäämäbiisit on koottu ep:lle joka on ilmaiseksi ladattavissa.



Visuaalien hienoudet eivät jää pelkästään maalattujen lavasteiden varaan, myös animaatio on miellyttävää ja hauskasti toteutettua, eikä puhekuplien sisäistä kuvitustakaan voi moittia. Tsekkiläisillä on aivan oma tatsinsa, joka näkyy etenkin animoijien tuotoksista. Jakub Dvorskýsta voi kehkeytyä myös visionääri elokuvamaailmassa, näytteitä siitä on nähtävillä tulevassa elokuvassa Kooky, johon hän on suunnitellut hahmot ja lavastuksen. Dvorský on kuvittanut myös kirjaversion elokuvasta.

Dvorský teki animaatiokoulun lopputyökseen kulttisuosiota nauttivan seikkailupeli Samorostin, joka ei miellyttänyt animaatiokoulun opettajia niin paljon kuin pelaajia. Ymmärrystä ei riittänyt pelin tekemiselle siellä, mutta onneksi muu maailma tajusi sen arvon. Suunnittelija on sanonut haastattelussa pelailleensa seikkailupelejä nuoruudessaan paljon ja kuten itsekin arvelin, Lucasin Day of the Tentacle on ollut yksi suurimmista innoittajista.


Questionaut. BBC:lle suunniteltu opettavainen peli.


Samorost 2.

Amanita Design on työstänyt omaleimaisia pelejään ja animaatioitaan kymmenen vuoden ajan ja kyseessä on jo varsin ammattitaitoinen yritys, jonka palveluja on tilattu BBC:lle, Nikelle ja toisaalta taas erinäisille bändeille. Pelit tarjoaa ihailtavaa perheen pienimmille ja kiintoisaa ihmeteltävää kaikille pitkän linjan pelailijoista pajauttelijoihin. Tätä ei nykyään ole liikaa tarjolla, joten ottakaa ja tukekaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti