Tällä hetkellä taitaa olla neljä ohjaajaa, jotka ovat pakkomielteisesti työstäneet tämän hetken digitaalista, teknisesti muita edellä olevaa, tietokonein avustettua elokuvaa enemmän kuin muut. Steven Spielberg ja Peter Jackson ovat näistä kaksi, joiden yhteistyön tulos nähdään nyt teattereissa. Tintin seikkailut on kahden maestron state-of-the-art 3D liikkeenkaappaus animaatio, jossa tuo rakastettujen sarjakuvien nokkela lehtimies ja ennenkaikkea seikkailija ratkoo mysteereitä lutuisen Milou-koiransa kanssa.
Kukaan ei voi vihata Tinttiä, vai voiko? Soikea, punoittavilla poskilla ja töyhtöllä varusteltu pää on saanut käsittelyn jälkeen hieman inhimillisemmän muodon elokuvaa varten, mutta lopputulos on varsin onnistunut, aivan kuten muidenkin hahmojen kohdalla. Seikkailujen riittävästä slapstick annoksesta vastaavien Dubontin ja Dubondin jättimäiset pallopäät huikeine klyyvareineen vaativat hieman sulattelua, mutta olisiko niitä loppujen lopuksi voinut toisin toteuttaakaan. Enemmän häiritsee, että parivaljakko tottelee amerikkalaisversiossa nimiä Thomson ja Thompson. Miloukin on Snowy.
Realistisemman näköiset hahmot ja vastassa pidemmälle vedetyt karikatyyrit luovat hieman kontrastia kastiin, mutta jälkeä ja yleisilmettä ei voi moittia yhdenkään yksilön kohdalla. Mitä tulee elokuvan visuaaliseen ilmeeseen yleisesti, se on mielettömän upea. Äärimmäisen mukavaa ja viihdyttävää katseltavaa alusta loppuun. Muutama takaa-ajo kohtaus ja kamera-ajo ovat ylitse minkään ennen näkemäni ja täten aivan mieletöntä elokuvaa. Sitä paitsi etenkin yhdessä näistä jopa kolmiulotteisuus toimii todella vaikuttavana efektinä. "Kamera" liikkuu varsin vapaasti, ja kohtauksien flow muistuttaa monasti videopelien välikohtauksia. Vaikka videopeleissä nykyään melko hurjaksi, jännäksi ja näyttäväksi ylletään, ei niitä tarvitse nostaa samaan luokkaan Tintin kanssa.
Elokuva on hyvin vauhdikas ja välillä äidytään hieman liialliseenkin säheltämiseen, mutta eipä se yllättäen jää pahemmin edes kaivelemaan. Tappelua, aseita ja kostotoimentpiteitä riittää, raakaa meininki ei silti ole. Vaikka Yksisarvisen salaisuus on nimellisesti homman nimi, tarinaan sekoitetaan myös Kultasaksista rapua ja Rakham Punaisen aarretta ja kaikki pelaa yhteen täysin saumattomasti. Juonikudos ja tarkoin valitut vitsit ja yksityiskohdat luovat vallan mainiot puitteet tälle päivän tasalla olevan teknisen osaamisen näytökselle ja vilpittömästi suositeltavalle viihdetuotteelle. Eikä elokuva jäänyt vaan pyörimisaikansa kestäväksi ihastelun kohteeksi, sen ansioita jaksoi mietiskellä useampaan otteeseen seuraavana päivänäkin ja varmasti vielä vastaisuudesessa.
Toivon todella että yksipuolisen peilin sisällä elävät jenkitkin ottaisivat belgialaisen seikkailijan klopin lämmöllä ja löysällä lompsalla vastaan jotta saataisiin se suunnitteilla oleva trilogia kasaan. Olen todella pettynyt jos niin ei tapadu, sillä tahtoo jo lisää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti