sunnuntai 4. joulukuuta 2011

4. Starship Troopers



Hollantilainen Paul Verhoeven aloitti uransa kotimaassaan varsin kelvollisilla draamoilla, seksikomedioilla ja trillereillä, joista koettiin myöhemmin siirtymä lähes yksinomaan erotiikan ja science fictionin pariin. Kulttinäkökulmasta ohjaajan mainioin elokuva kaikessa typeryydessään on kyllä Showgirls, mutta sitäkin enemmän tunteita on herättänyt tuhovoimainen scifi-räiskintä Starship Troopers. Joillekin suosikki, joillekin inhokki. Tietysti väliin mahtuu kourallinen neutraalikkojakin, mutta pääosin elokuva jakaa hyvin vahvasti yleisönsä kahteen.

Pommitusten keskellä kasvanut Verhoeven otti aiheensa Robert A. Heinleinin vuonna 1959 ilmestyneestä samannimisestä nuorisoromaanista, joka tarkastelee aikuisuuden kynnyksellä paikkaansa yhteiskunnassa tunnollisesti täyttävän pojan näkemyksiä ihmisen velvollisuuksista ja sotilaskoneistosta. Arvatenkin ohjaaja asetteli teemat päivän standardien mukaisesti kyseenalaistamaan jenkkiläisen sotatouhun ja kärjistämään siinä esiintyvän fasismin. Tämän lisäksi elokuvassa on tyylitelty visuaalista puolta vahvasti natsi-Saksan aikaista ilmettä ja Leni Riefenstahlin propagandaelokuvaa mukaillen. Juuri nämä puolet elokuvasta lie jääneet monelta täysin huomaamati.

Starship Troopersista on kasvanut pikaista vauhtia ja hieman yllättäenkin melkoinen kulttihitti, josta on työstetty jatko-osaa, CGI-animoitua sarjaa, lautapelia, videopeliä, sarjakuvaa... Tuottaja Neil H. Moritz otti hetki sitten Verhoevenin toisen scifi-elokuvan, Total Recallin haltuun työstääkseen siitä remaken. Nyt on ilmoitettu, että herra olisi napannut työn alle myös Starship Troopers remaken. Kasari rebuutit vielä ymmärtää (vaikkei hyväksyisikään!), mutta alle rippikouluikäisen leipominen uudestaan on kyllä hiukan hassua.

Paul Verhoevenilla oli hollantilaisen kauden jälkeen hetkellinen kultakausi Amerikassa (RoboCop, Total Recall, Basic Instinct), joka jatkui vielä rahallisesti ajatellen heikommin kahden kulttielokuvan rypistyksellä (Showgirls, Starship Troopers) ja kohtalaisen kylmäksi jättäneellä Hollow Manilla. Vuosituhannen vaihteella näimmekin toistaiseksi viimeisen osan ohjaajan amerikkalaista kautta, sen jälkeen Verhoeven palasi Hollantiin, eikä ole ohjannut tänä aikana kuin yhden elokuvan, toiseen maailmansotaan sijoittuvan Black Bookin (2006).


TO FIGHT THE BUG, WE MUST UNDERSTAND THE BUG:

The Fourth Man (1983). Juoppohullun enneunia, bi-seksuaalisuutta ja katolilaista kuvastoa. Monitasoinen hitchcockilainen trilleri, eräänlainen Hollannin kauden Basic Instinct.

Flesh + Blood (1985). Rutger Hauer oli yleinen näky Verhoevenin Hollannin kauden elokuvissa, niin myös tässä keskiaikaan sijoittuvassa kostotarinassa.
RoboCop (1987). Hieman naiivi, mutta viihdyttävä toimintarymistely
Total Recall (1990). Philip K. Dickin teoksesta kääntyi Verhoevenin toistaiseksi fiksuin ja vakavasti otettavin tieteiselokuva. Rutger Hauer on jäänyt taakse ja Arnold Schwarzenegger on tullut tilalle, hurraa.
Basic Instinct (1992). Ehkä sittenkin ohjaajan muistettavin kulttuuriteko oli vilauttaa Sharon Stonen haaroväliä?
Showgirls (1995). Mutta kun vilautetaan kaikkea, kauppa ei enää käykään. Mikä siinä on?
Starship Troopers (1997). Isoja ötököitä ja varten tarvitaan isoja tykkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti