perjantai 11. toukokuuta 2012

2000-luvun parhaat elokuvat: Caché (2005)

Michael Haneke: Caché (suom. Kätketty, 2005)

Aviopari alkaa saada ovensa taakse videokasetteja, joiden sisältö vaikuttaa uhkaavalta. Nauhalla näkyy kuvaa, joka seuraa heidän elämäänsä, kasetti kasetilta lähempää ja tarkemmin. Ehkei maailman orginaalein kuvio, tehty ja nähty, mutta Kätketty on kaikkea muuta kuin tehty ja nähty ennen.

Michael Haneke kuuluu ilman muuta tämän hetken tärkeimpiin ohjaajiin. Hänen tyylinsä käsitellä vääryyttä ja väkivaltaa on täysin omanlaisensa, totaalisen armoton ja lohduton. Kaikkea paitsi viihteellistävä. Kun Haneken elokuvassa joku kuolee, oikeasti tuntuu siltä että joku kuolee, ei siltä että joku kuolee elokuvassa. Ohjaaja joka pystyy lamaannuttamaan katsojan hengityksen, se on aika paljon.

Haneken elokuvien armottomuuden takia niitä vihaa varsin herkästi. Funny Gamesin väkivalta ei ole millään tavoin perusteltua ja vihasin elokuvaa, vain koska se oli niin hyvin tehty. Ohjaaja kuvaa valittuja aiheitaan, koska itse pelkää niitä kuollakseen. Pystyykö pelkoa kuitenkaan ylittämään kohtaamalla sen näin? Ei välttämättä, mutta jos sen pystyy julkituomaan näin vaikuttavalla tavalla olisi rikos olla tekemättä sitä.

Kätketyn piinaava tunnelma on luotu tempon säätämisellä pienelle. Staattinen kuva saa katsojan pahimmillaan hyvinkin levottomaksi ja välillä jotain toivoisi tapahtuvan, että jännitys laukeisi. Helpolla ei silti päästetä. Haneken elokuva ei pyri sinänsä visuaaliseen näyttävyyteen, vaan vangitsevuuteen. Se kuvaa etäältä ja laajalti, aiheuttaen silkkaa huolta ja pelkoa. Se ei anna vihjeitä, se ei palvele katsojan etua tarinan nauttimisen näkökulmasta, se pyrkii ja onnistuu vain ja ainoastaan painostamaan katsojan koko ajan ahtaammalle.





Elokuvan viimeinen, herkeämätön kuva jätti itseni tuijottamaan ruutua hievahtamatta läpi koko lopputekstien ajan. Kaikessa vähäeleisyydessään elokuva pystyi shokeeraamaan täysin. Elokuva, jota suosittelisin aloittelevien tai ammattimaistenkin trilleri/jännäri/mysteeri -elokuvien tekijöitä tutkimaan kauan ja hartaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti