perjantai 18. toukokuuta 2012

2000-luvun parhaat elokuvat: The Last King of Scotland (2006)

Kevin MacDonald: The Last King of Scotland (2006)

Nuori skottimies ottaa 1970-luvun Ugandassa vastahakoisesti ja pahaa aavistamatta lääkärin pestin vastaan. Kyse on presidentin henkilökohtaisesta lekurin paikasta. Presidentti Idi Aminin, joka tullaan myöhemmin tuntemaan yhtenä historian julmimmista diktaattoreista. Skotlannin viimeiseksi kuninkaaksi itseään tituleeraavan johtajan valtakautta kuvataan lähietäisyydellä, skottimiehen näkökulmasta.

Itse kun satun olemaan erityisen kiinnostunut historiamme hirmuvaltiaista, olen joutunut usein pettymään niistä tehtyihin elokuviin. Aiempia Idi Amin kuvauksia en ole nähnyt, tästä kuulin niin paljon pelkkää hyvää, että rohkenin ottaa katseluun. Miksikö olen kiinnostunut aiheesta? Voiko sellainen hahmo olla muuta kuin mielenkiintoinen, joka kruunaa itsensä virallisesti kutsuttavan nimellä Hänen korkeutensa, elinikäinen presidentti, sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra sekä Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa. Elokuvan otsakkeeksi oli ihan fiksua valita yksi niistä lyhyemmistä nimikkeistä.

Afrikasta löytyy rankkoja esimerkkejä täysin suuruudenhulluista ja mielenvikaisista sortajista. Sellaisista, joilla todellisuuden taju on jo aikaa sitten hälvennyt. He ihailevat entisaikojen suuruuksia ja johtajia, teettävät taivaita tavoittelevia linnoja, valtaistuimia jotka mukailevat idolejensa vastaavia, antavat itselleen mitä mielivaltaisimpia titteleitä, antavat kansan elää kurjuudessa, tapattavat ja törsäävät. Keski-Afrikan Bokassa on sarjassaan vähintään Idi Aminin veroinen. Legendojen mukaan olivat vielä kannibaaleja kumpainenkin.

En siis ihaile näitä henkilöitä millään tavoin, ne vain sattuvat olemaan mielenkiintoisia esimerkkejä ihmisen käyttäytymisestä, vallan ja mahdollisuuksien turmeltamina. Syitä moisiin tekoihin on monia, tuomittavuus tai vaarallisuus ei silti määräydy siitä. Nämä Afrikan esimerkit eivät toimi minkään aatteen tai unelman ajamana, silkan mielenvikaisuuden. Aate, pakkomielle tai suoranainen hulluus, kaikki yhtälailla oikeita uhkia koko maailmalle. 


 


Historiankirjoista kevennettyyn elokuvaan on toki harppaus, eikä The Last King of Scotlandilla ole tarkoitus mässäillä. Hyväntahtoisen lääkärismiehen ja ihmishirviön välisen yhteistyön käänteet on toteutettu hyvin kiehtovasti, osittain myös huumorilla ja lämmöllä. Kriittistä brutaaliutta näytetään järkevästi vain hieman, sekin tyylillä toteutettuna. Tarina tai kuvaus ei siitä kärsi, kiitos Forest Whitakerin mielettömän suorituksen. Kuvaus tukee näyttelijää ja päinvastoin, se on paikoittain levotonta ja äkkiväärää, kuten keskushahmonsa. Myös Afrikkaa kuvataan koukuttavalla tavalla ja monipuolisesti

Forest Whitaker rohmusi suorituksestaan palkinnon toisensa jälkeen ja se onkin vuosikymmenen perustelluimpia valintoja parhaan miespääosan voittajaksi. Miehiltä olen tosin heikommin niitä unohtumattomia rooleja nähnytkään. Täytyy sanoa, että naiset ovat hallinneet jopa ylivoimaisesti sitä osastoa omissa kirjoissani. Naisista puheenollen, Gillian Anderson tekee pikaisen näyttäytymisen elokuvassa, joskin jää ikävä kyllä hieman tarpeettomaksi sivuseikaksi. Vaikuttavampi ja tarpeellisempi naisrooli nähdään Kerry Washingtonilta, joka esittää yhtä lukuisista Idi Aminin vaimoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti