sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Baby's in Black - The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe



Lisää mielenkiintoista nykysarjakuvaa, tai sarjakuvaromaania. Beatles legendaa on vatvottu jokaisen entisen ja nykyisen läheisen, sukulaisen, parturin ja tutun tuttavan toimesta.

Arne Bellstorfilla on kuitenkin oma kulmansa tapahtumien kulkuun. Beatles diggarit tietävät Astridin ja Stuartin, satunnaiselle kuuntelijalle nimet eivät soita kelloja. Ei muuta kuin kirjaa käteen ja tutustumaan.

Astrid tunnetaan parhaiten beatlejen tukkamuodin luomisesta. Tästä ja paljon muusta tarkemmin sisäsivuilla. Kirja kertoo ensisijaisesti rakkaustarinan, Beatlesia tarkastellaan tavallaan sivusta.

Kirjan harvinaisempi oivallus ja sen mahdollinen ongelma on englannin kielen säilyttäminen englantilaisille hahmoille. Se toimii, mutta luulisi karsivan lukijakuntaa. Englanniksi on jätetty puolet koko kirjasta, eli kaikki mitä beatlet puhuvat.

Ei tästä välttämättä ole kompastuskiveksi englantia taitamattomillekaan, tarina ja nätit kuvat kantavat.

Tarinahan on traaginen, mutta rakkaus kaunista. Astrid on persoonallisella tavalla nätti ja kaikki hahmot muistuttavat hämmästyttävän paljon esikuviaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti