sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Animaatioelokuva. Nyt



Tämä saattaa olla viimeinen kirjoitus tässä blogissa vähään aikaan. Sen on inspiroinut taannoinen Oscar-gaala. Itse tapahtumista tai siellä palkituista näytelmäelokuvista ei ole mitään lisättävää, tarkastelen sitä animaation näkökulmasta.

Kyllä kai ihmiset tajuavat minkälainen gaala se on miehiään. Vaikka sitä pitäisi kuinka samantekevänä, vaikka sitä inhoaisi, se on maailman seuratuin elokuva-alan palkintoseremonia, ja se tekee väkisinkin elokuvakulttuurille hallaa. Muun elokuvan ohella animaatiokulttuurille.

Kahden animaatiokategorian voittajista löytyy harvemmin jälkipuinneissa edes mainintaa, ja se on lajin kannalta oikeastaan ihan hyvä asia.

Palkinnon vuoden parhaasta pitkästä animaatiosta sai tänä vuonna Pixarin Brave, ontto ja väsynyt äiti-tytär viritelmä, jonka ainoaksi ansioksi lasken kauniit maisemat ja miljoonista punaisista kiharoista koostuvan hulmureuhkan.

Tämä on tietysti makuasia, mutta tämäntyyppinen elokuva, ja sen palkitseminen lietsoo Disney/Pixarmaisen CGI-animaation voittokulkua vain entisestään.

Viime vuosi ei ollut (pitkälle) animaatioelokuvalle erityinen, ja vaikka Frankenweenie oli mitäänsanomaton lisäys Tim Burtonin goottikermakakkujen kaanoniin, se oli vuoden parhaita. Ei yhtään uutta ideaa, mutta vanhat rakennuspalikat oli jalostettu varsin näppärästi.

Se kuvaakin aika paljon koko animaatiovuotta. Itseasiassa suomalainen Niko 2 - lentäjäveljekset oli mielestäni parempi kuin voittaja, vaikka sekin mukailee Disney/Pixarin määrittelemää tyylillistä menestyskonseptia. Hinta-laatusuhteessa se vasta voittaakin.

Brenda Chapman: Brave (2012)
Tim Burton: Frankenweenie (2012)

Palkinto varsin nuoressa kategoriassa annettiin vasta 12. kerran. Koko sen lyhyen historian ajan palkitut ovat olleet, Henkien kätkemää ja Kanin kirousta lukuunottamatta, jättisuosittuja yhdysvaltalaisia tietokoneanimaatioita.

Siitäkin huolimatta, että tänä aikana on valmistunut merkittäviä ja laadukkaita elokuvia ympäri maailman.

Itsestäänselvyyksien, kuten ehdokkainakin olleiden Chomet'n tai Satrapin lisäksi löytyy Ocelot'n elokuvat, Jan Balejin One Night in One City ja Anders Morgenthalerin Princess, jotka ovat viime vuosikymmenen huikeimpia elokuvia.

Ja mitä ihmettä tapahtui australialaiselle, Adam Elliotin Marylle ja Maxille? Ohjaaja sai kyllä pystin lyhäristään Harvie Krumpet, mutta ei edes ehdokkuutta pitkästä mestariteoksestaan, yhdestä nykyanimaation merkittävimmistä.

Animesta on turha edes aloittaa.

Jan Balej: Jedné noci v jednom městě (One night in One City, 2007)
Anders Morgenthaler: Princess (2006)

Näytelmäelokuvasta poiketen, lyhytelokuva on laadukkaan animaation tärkeimpiä, ellei tärkein muoto. Se onkin palkittu gaalassa vuodesta 1932 asti, joskin ensimmäiset vuosikymmenet menivät vain Disneyn lyhäreitä palkiten.

Amerikan ulkopuolella valmistuneelle lyhytanimaatiolle palkinto meni ensikertaa vuonna 1960. Silloinkin ohjaaja oli amerikkalainen, joten vasta seuraavana vuonna palkinto meni täysin ulkomaiselle teokselle, Dušan Vukotićin Surogatille, Jugoslaviaan.

Siitä lähtien koko maailma on otettu gaalassa paremmin huomioon kuin muissa kategorioissa. Silti se on onnistunut lahjakkaasti sivuuttamaan kaikista tärkeimmät tekijät.

Paras lyhyt animaatioelokuva palkittiin jo 80. kerran. Statistisesti isäntämaa on edelleen jakanut palkinnon useimmiten sisäisesti, kokonaista viisikymmentä kertaa.

Kolmekymmentä kertaa palkinto on saatettu maailmalle. 16 kertaa Eurooppaan, kahdeksan Kanadaan, kaksi kertaa eurooppalais-kanadalaiselle yhteistyölle, kolme kertaa Australiaan ja kerran Japaniin.

David Silverman: The Longest Daycare (2012)

Ottaen huomioon, kuinka mallikkaasti akatemia on hoitanut tämän kategorian ennen, on surullista huomata minkälaisen alituksen he ovat tehneet tänä vuonna. Lyhytnäköisesti valikoituja lyhäreitä, brittiläistä Head Over Heelsia lukuunottamatta pelkkiä yhdysvaltalaisisia keskivertoteoksia.

Voittajaksi valittu Disneyn Paperman on varsin mainio pieni mustavalkoinen ja sydämellinen teos, mutta äärimmäisen unohdettava ja lyhytikäinen sellainen.

Ehdolla oli myös lyhyt Simpsonit -tarina, mukava ja herttainen The Longest Daycare. Sarjan nykytason huomioiden, Simpsoneita katselisikin nykyään mieluummin tuossa muodossa.

Lyhytelokuvina nämä ovat heppoisia pitkien elokuvien alkupaloja, eikä elokuvina kovin erityisiä.

Johan Oettingerin Seven Minutes in the Warsaw Ghetto (2012)

Michèle Lemieux: Le grand ailleurs et le petit ici (Here and the Great Elsewhere, 2012)

Merkittäviä, uskaliaita, teknisesti vaikuttavia, koskettavia ja oman näköisiään lyhäreitä tehdään vuosittain ympäri maailman. Eurooppalaisittain viime vuodelta löytyisi mm. Johan Oettingerin Seven Minutes in the Warsaw Ghetto, Michaela Pavlátován Tramvaj, sekä Kaspar Jancisin ja Vladimir Leschiovin Villa Antropoff.

Kanadassa kunnioitettiin lajia suuresti Franck Dionin uutuudella, Edmond était un âne, ja Michèle Lemieux'n suurtyöllä, Le grand ailleurs et le petit ici, joka toteutettiin Alexandre Alexeïeffin kehittämällä erittäin kunnioitettavalla neulatekniikalla.

Jos ihmiset vain tietäisivät.

...

En selvinnyt viime maantaina pelkästään Oscar-gaalasta. Ylitin samalla myyttisen 27 vuoden iän, enkä ole täten enää käypä ainakaan rock-legendaksi. Sen sijaan aion (ainakin osittain) erikoistua kirjoittajana.

Erikoisalani tulee olemaan animaatio. Etenkin eurooppalainen, sillä koen sen läheiseksi ja turhan aliarvostetuksi. Omaan suuren tietovaraston aiheesta, sen historiasta, tekijöistä ja erinomaisista elokuvista. Niistä ei ole kirjoitettu montaa sanaa suomeksi ja se aukko olisi täytettävä.

Olen myös siirtynyt kirjoittamaan suuremmat artikkelini uuteen, elokuvia käsittelevään verkkolehteen, nimeltä Laajakuva. Sinne kirjoitan elokuvista laajemmin, genrestä riippumatta.

Toistaiseksi olen aloittanut animaation parissa sielläkin, mutta aion pyhittää projektille pian kokonaan oman paikkansa. Sanomattakin selvää että se vaatii paljon töitä.

Mahdotonta ennustaa tässä vaiheessa, mitä se tulee tarkoittamaan tälle blogille. Hiljaisempia lähiaikoja kai. Palaute aiheesta tai aiheen vierestä on tervetullutta.

Laajakuvaan kirjoittamani artikkelit animaatioon liittyen:

Polish School of Animation (Puolalaisen animaation koulukunta)
Halvan animen nostalgia (Bulkkianimen vhs-buumi kasarilla)
Eurooppalainen animaatio (Eurooppalaisen animaation mahdollisuudet)


Seuraa Laajakuvaa facebookissa.
Seuraa Laajakuvaa twitterissä.

2 kommenttia:

  1. Ja ei sanaakaan Paranormanista, yhdestä vuoden 2012 parhaasta elokuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä elokuvahan se. Monella tapaa Frankenweenia parempi, mutta animaatioelokuvassa otan siinä määrin huomioon mm. itse animaation toteutuksen, että se jää itselläni Tim Burtonin tarinallisesti huonomman elokuvan alapuolelle.

      Poista