lauantai 25. toukokuuta 2013

Tappava Suudelma (The Killer's Kiss, 1955)


Kubrickin toinen pitkä elokuva ja viimeinen jota ei muisteta yhtenä mestariteoksista. Silti oikein miellyttävä amatöörielokuva ja vakavalti aliarvostettu film noir. Kubrick joutui edelleen tekemään budjettielokuvaa, lainaten rahaa suvulta, ja hukkaan ei niitä dollareita heitetty.

Killer's Kiss on Kubrickin itsensä kirjoittama, mikä tekee tarkastelusta erikoistapauksen, sikäli kun kaikki hänen elokuvansa perustuvat tästedes jo olemassa oleviin teksteihin. Tarinaan on saatu mahdutettua hyviä ideoita ja yksityiskohtia, mutta kokonaisuus on epätasainen ja dialogi heikko. Elokuvan ostanut United Artists pakoitti myös muuttamaan elokuvan lopun, josta tuli täten kaikista mielikuvituksettomin mahdollinen.

Kubrickilla oli tapana kertoa tarinaa kuvin ja printein. Elokuva alkaa sanomalehtien otsikoista, ja tukusta valokuvia ilmoitustaululla, joista siirrytään elokuvan hyvikseen, matsiin valmistautuvaan huippunyrkkeilijään. Mies kiinnittää kohtalokkaasti huomiota vastapäisessä ikkunassa tälläytyvään naiseen, joka tulee muuttamaan hänen elämänsä.


Nainen mielessä, huippunyrkkeilijä ottaa tietenkin aloittelijalta turpaan. Naapuri ei ole ainoa joka on ihastunut kyseiseen blondiin. Naisen kilpakosija on mustasukkainen ja katkera rikollinen, josta muodostuu elokuvan kolmiodraaman ydin. Tämä johtaa väärinkäsityksiin, vaarallisiin tilanteisiin ja alamaailman toimintaan New Yorkin hämärillä kaduilla.


Vaikka Kubrick oli itse newyorkilainen, Killer's Kiss on hänen ainoa elokuvansa, joissa New Yorkin kadut ovat todella tapahtumapaikkana. Siinä mielessä elokuva on mielenkiintoista dokumentaatiota nuorelta Kubrickilta kotikulmien käytöstä.

Ohjaajan tavaramerkkejä voi löytää jo Fear and Desiresta ja lyhytdokumenteista, mutta viimeistään Killer's Kissia katsoessa huomaa kuinka tunnistettava tyyli alkaa selvästi löytyä. Kuvat ovat nättejä ja kubrickilaisia, näyttelijäsuoritukset ja hahmot hieman perinteisempiä.

Irene Kanen naishahmoa rakennetaan mielenkiintoisesti. Hänen kertoma traaginen tarina balettitanssijasta, jota esittää Kubrickin silloinen vaimo, on kaikkiaan jännä jakaja siihen miten kolhiintuneen nuken kanssa nukkuvan naisen luonteeseen suhtautuu.


Elokuvassa on vain vähän moitittavaa, tai auteurin tyylissä puutteita jotka estäisi kutsumasta häntä valmiiksi tekijäksi jo tuolloin. Elokuva on mielenkiintoisempaa ja ikimuistoisempaa katseltavaa kuin moni paremmin huomioitu noir samalta ajalta.

Pidin elokuvasta hyvin paljon ensikerrasta lähtien, mutta toisaalta, olen pitänyt kaikista amerikkalaisen uuden aallon ensitöistä, kuten Scorsesen debyytistä Kuka kolkuttaa ovelleni? tai Coppolan köpökauhusta Dementia 13.

Gerald Fried sävelsi musiikit koulukaverinsa jokaiseen elokuvaan ensimmäisestä lyhytdokumentista Kunnian polkuihin, ja luultavasti tässä on parhaiten onnistuttu, nimenomaan rakkausteeman kanssa. Silti kyseessä varsin tavanomainen sen aikainen sävellystyö.


Elokuva on tänä päivänä harvinaisen hyvin saatavilla, mutta etsiessäni elokuvaa ensimmäistä kertaa, siitä ei käsittääkseni ollut olemassa minkäänlaista myyntijulkaisua. Tuli kohtalaisen voittoisa olo, kun onnistuin saamaan nauhan parin kulman kautta elokuvaohjaaja, -kriitikko, -opettaja Ywe Jalanderilta, joka oli nauhoittanut sen ja The Killingin televisiosta vuonna 1988. Vaikka hankkiutuisinkin eroon muista nauhoista, en hentoisi luopua tästä.

Enkä ole ainoa johon Killer's Kiss on tehnyt suuremman vaikutuksen. Matthew Chapmanin Stranger's Kiss vuodelta 1983, on hyvin mielenkiintoinen erikoisuus, joka on yhdistelmä fiktiivistä making ofia ja remakea. Se kertoo ohjaajan, Stanleyn (sukunimeä ei mainita missään yhteydessä) pienen budjetin kuvauksista, jonka kulissien ulkopuolellakin toistuu elokuvan kolmiodraama. Parasta elokuvassa on mustavalkoiset kuvaukset, jotka ovat pienimuotoinen ylistyslaulu värittömän kuvan kauneudelle. Kubrick hallitsi värit, mutta myös sävyt, jotka film noir elokuvassa ovat olennaisia. Enemmänkin tätä kautta olisi mielellään nähnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti