perjantai 29. tammikuuta 2010

hääkuvaaja (bröllopsfotografen, 2009)

Kyllä pohjoismaissa taidetaan tehdä pohjoismaisille parasta komediaa. Se on rehellisen rujoa, karua ja omalaatuista, vailla jenkkimäistä silottelua. Ei yritetä väkisin naurattaa huonoilla vitseillä vaan rakennetaan huumori tietynlaisten absurdien yksityiskohtien varaan ja erilaisten ihmisten omituisuuksiin. Myös britit osaa sen joskus, mutta usein inhorealismi ei riitä, vaan mennään reilusti yli korostamalla rumuutta vielä entisestään ja usein homma menee sähläyksen puolelle. Pohjoismainen huumori on kumminkin hillittyä ja vähäeleisilläkin kohtauksilla saadaan hyvää jälkeä.

Elokuva alkaa pikkuisesta pahalta haisevasta tuppukylästä värmlannissa. Kaikki ovat töissä samaisessa tehtaassa joka aiotaan nyt sulkea. Mustiin pukeutuva pitkätukka Robin ei aio jäädä katsomaan mitä ystäville ja sukulaisille käy, vaan ottaa tekstarilainan ja ostaa itselleen kunnon kameran ja lähtee tukholmaan valokuvauskeikkojen toivossa. Robin löytää itsensä oikeastaan sattumalta tukholmalaisen yläluokan porukoista, jossa rikkaan perheen tyttö iskee silmänsä häneen. Toisin kuin pinnallinen siskonsa, tämä Astrid on maanläheinen pikku kuvaaja itsekkin. Mutta kuinkas uusi ympäristö muuttaa robinia ja hänen suhdettaan vanhaan rakkaaseen kotipaikkaansa ja sen ihmisiin.

Ulf Malmros on itseasiassa itelleni ihan uusi ohjaajanimi, mutta kyllä tämän nähtyä olis pakko vähän perehtyä vanhempaankin tuotantoon. Ilmeisen osaava kaveri on kyseessä. Muutenkaan ei paljon tuttuja näkynyt, ainoana poikkeuksena Michael Nyqvist erittäin pienessä osassa. Mutta näyttelijät ovat erittäin hyviä valintoja, kukin sopii rooliinsa aivan täydellisesti.

Björn Starr ja Tuva Novotny ovat mies- ja naispääosissa erittäin toimivia ja jokaikinen sivuosanesittäjäkin on loistavasti stereotypioitu. Entinen suuruus, mutta nykysellään masentunut sekakäyttäjä Jonnyboy on tragikoomisuudessaan surullinen tapaus, joka ennen nauratti huumorillaan, mutta nykyään vain pilkan kohteena. Rikkaan perheen pää on hieman sellainen vihattava keskiverto kuspää, jolla kumminkin on ehkä sydän siellä jossain, toisin kuin hänen ”täydellisellä” onnenonkija blondivaimollaan. Värmlannin osasto on myös ihan oma lukunsa, hellyyttävää junttisakkia kaikki.

Hieno tarina ja hauskoja kohtauksia, sanomaa unohtamatta mutta liikaa alleviivaamatta. Kaikkiaan hieno kuvaus erilaisista ihmisistä ja siitä kuinka liika ihmisten miellyttäminen ei loppujenlopuksi tiedä hyvää kellekkään, vaikka pienet myönnytykset ovatkin toki tärkeitä. Erittäin nautittava elokuva, harvinaisen onnistuneet hahmot sekä hauskoja ja mieleenpainuvia yksityiskohtia.

Todella harmi että tällaiset helmet eivät saa osakseen mitään huomiota. Ei minkäänlaista mainontaa, ei mitään. Lahdessa elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina ja eilen oli viimeinen näytös. Suurin osa ei varmaan missään vaiheessa ole kuullutkaan tästä, mutta keltään ei varmasti jää huomaamatta esimerkiksi Avatarin olemassa olo. Pitäisi olla olemassa enemmän näkyviä puolueettomia kanavia jossa mainostettaisiin ja näytettäisiin tasapuolisesti kaikkea tarjontaa. Onneksi tuli edes viikoksi mutta eipä näitä aina kerkeä huomatakkaan. Hierro jäi näkemättä jokin aikaa sitten kun huomasin vasta viimeisen näytöksen iltana että koko elokuva on lahdessa tullut käymäänkään.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

disney tällä hetkellä.

Disneyn pitkäaikainen pyörittäjä, Walt Disneyn veljenpoika Roy E. Disney kuoli noin kuukausi sitten. Kauas on päästy sinänsä jo Waltin päivistäkin, mutta mitä on vielä luvassa.

Prinsessan ja sammakon lisäksi Disneyltä ilmestyy myös Grimmin satuihin lukeutuva tähkäpää, Rapunzel, jonka animaatiotekniikkaa ohjaaja Glen Keane kuvailee perinteiseksi käsinpiirretyksi klassiseksi disneyksi, mutta 3d:nä.

Disney on varmasti tunnetuimpia merkkejä maailmassa ja sen nimi on ollut joskus vielä aika varma tae laadulle. Nykyään nimeä saatetaan käyttää vähän missä vaan. Varsinainen Walt Disney animation studiosin piirretyt elokuvat on murto-osa siitä mitä nimen alla julkaistaan. Esim. Disneytoon tehtailee rahastusjatko-osia kuten Nasun oma elokuva, Tiikerin oma elokuva, Möhköfantti ja Bambi 2.

Disney omistaa nykyään Pixarin vaikka se pysyykin omana studionaan. Jakeluoikeudet on myös useisiin Ghiblin elokuviin maailmanlaajuisesti, poislukien aasian. Nämä kaksi studiota onkin tuottanut huomattavasti parempia elokuvia kuin Disney kymmeniin vuosiin. 

Guillermo del Toro on käynnistänyt Disneylle uuden studion synkemmille elokuville. Studion nimi on Disney double dare you ja ensimmäinen elokuvan Trollhuntersin on määrä ilmestyä 2011.

Imagemovers Digitalkin on siirtynyt Disneyn omistukseen ja nyt Robert Zemeckis ohjaa uuden version Yellow submarinesta käyttäen samaa tietokonetekniikkaa, kuin Beowulfissa. Kalifornialaista tribuuttibändiä The Fab Fouria kuvataan motion-captureja varten. Kieltämättä pelottava hanke.

Tim Burton työskenteli aikoinaan Disneyllä Topin ja tessun aikaan, mutta turhautui siihen aika pian. hän sai mahdollisuuden näyttää taitonsa omillaan ja siitä syntyi lyhytelokuvat Frankenweenie (1984) ja Vincent (1982). Ensimmäinen on parodia Frankensteinista ja jälkimmäinen Edgar Allan Poen Korppia lainaava kunnianosoitus idolilleen Vincent Pricelle, joka itse on kertojana kyseisessä lyhytelokuvassa. Myöhemmin Vincent Price nähtiin myös Saksikäsi Edwardin luojana Burtonin klassikossa, joka sekin on aika paljon velkaa Frankensteinille.

Tim Burton ja Henry Selick ovat työskennelleet Disneylle toistaiseksi kahdesti pitkien stop-motion elokuvien saralla. Tulokset ovat Painajainen ennen joulua (nightmare before christmas, 1993) ja Jaakko ja jättipersikka (james and the giant peach, 1996). Nyt onkin työn alla pitkä versio Burtonin Frankenweeniesta jonka pitäisi näillä näkymin ilmestyä 2011.  

Toki tässäkin on vain pieni osa siitä mitä Disney tuottaa, onhan näytellyt elokuvatkin jo oma asiansa, ne eivät vaan yleensä ole kovin hyviä. poikkeuksina Paluu ihmemaa oziin (return to oz, 1985) sekä animaatiota ja näyttelijöitä sekoittavat Maija Poppanen (mary poppins, 1964) ja Kuka viritti ansan Roger Rabbit? (who framed roger rabbit?, 1988).

Aika vahvasti pidän itse walt disneyn aikaisista piirretyistä elokuvista eniten. Etenkin studion ensimmäiset viisi vuotta ja viisi elokuvaa ovat ehdotonta parhaimmistoa. Lumikki, Pinokkio, Fantasia, Dumbo, Bambi. näiden jälkeen todellisia helmiä on tullut vain harvakseltaan.

Yksi mielenkiintoinen hetki koettiin myös 2000-luvulla kun 1945 aloitettu Walt Disneyn ja Salvador Dalín yhteistyö Destino, viimeisteltiin valmiiksi vajaa 7min pitkäksi lyhytelokuvaksi vuonna 2003. Roy E. Disney innostui projektiin Fantasia 2000:n myötä.

Listaan seuraavaksi oman Disney top 10:n. elokuvat ovat ilmestymisjärjestyksessä:


1. lumikki (snow white and the seven dwarfs, 1937)


2. pinokkio (pinocchio, 1940)



3. fantasia (1940)



4. dumbo (1941)



5. bambi (1942)




6. liisa ihmemaassa (alice in the wonderland, 1951)


7. nalle puh (the many adventures of winnie the pooh, 1977)


8. pieni merenneito (the little mermaid, 1989)



9. kaunotar ja hirviö (beauty and the beast, 1991)



10. fantasia 2000 (2000)



+ destino (1945/2003)





tiistai 26. tammikuuta 2010

sherlock holmes (2009)


Tuossa viikonloppuna kun pubissa lueskelin Terrorizer-lehteä, siellä oli juttu Rammsteinista jossa he sanoivat että ”sanoa meille, että emmekö me voisi laulaa englanniksi on sama kun sanoa Guy Ritchielle että eikö hän voisi tehdä elokuvaa, jossa on vähemmän väkivaltaa”. Tavaramerkkihän se Ritchielle onkin ja ihan hyvännäköstä se on tupannu olemaan. Mutta kyllä itsekkin voisin toivoa sitä vähemmän. Menettäähän se merkityksensä kun se on jatkuvaa ja nauttisihan siitä enemmän jos se painotettaisiin harvempiin, mutta silloin erityisen näyttäviin kohtauksiin.

Ritchien elokuvat on kyllä olleet erittäin tunnistettavia ja niin on tämäkin. Huumori on hetkellään toimivaa, muttei hauskoja kohtia juuri muista jälkikäteen. Tuskin Sherlock Holmesia on ajatellut ennen kovinkaan paljon raakaan väkivaltaan taipuvana, mutta kuten saattaa taannoisesta lainauksesta aistia, se on väistämätöntä tällä kertaa. Snatch oli ritchien ehdoton mestariteos ja RocknRollakin ihan kelvollista seurattavaa, mutta eipä tässä enää paljoa mitään uutta ole.

Juoni on okkultismiin liittyvä ja hieman jopa Enkelit & demonit-henkinen. Sinänsä siinä ei mitään vikaa ole, ihan ok. Mutta suurin osa näyttelijöistä tuntuvat olevan hieman puisia. Pahin on vihulaista näyttelevä Mark Strong, joka on onneton pahis vailla mitään uskottavuutta, eikä hänen kätyrinsäkään – perus parimetrinen korsto – onnistuneimmasta päästä ole. Jude Lawkaan ei jotenkin saa Watsonista erityisen mielenkiintoista hahmoa, vaikka ihan ok hommansa hoitaakin. Sitten päästään siihen hyvään puoleen, nimittäin Robert Downey jr. On kyllä kieltämättä loistava ja elokuvan naisvahvistus, Rachel McAdamsin esittämä Irene Adler ei ole hullumpi lisä hänkään.

Robert Downey jr. Muistetaan usein negatiivisista asioista kuten huumeongelmistaan, mutta onhan hän mieletön näyttelijä. Hänestä huokuu tietynlainen itseluottamus jota ei välttämättä näe liian usein nykypäivänä. Juuri se sama elementti joka teki al pacinosta niin nautittavan seurattavan hänen kunnianpäivillään. Kaiken lisäksi hän pukeutuukin niin tyylikkäästi. Hän on syy nähdä Sherlock Holmes. Vaikka hän onkin alkanutkin näyttää hetkittäin Sylvester Stallonelta.

Elokuva on menestynyt hyvin ja jatko-osaa jo kaavaillaan. Ritchien piti laajentaa jo RocknRolla trilogiaksi, jos se menestyy tarpeeksi hyvin. Liekö jatkoa tulee kun Sherlock Holmes taitaa koitua hieman paremmaksi rahasammoksi. Kyllähän tämä ihan hyvää viihdettä olisi pitemmänkin aikaa, että miksei näitä lisää voisi tehtaillakkin. Jatkossa saatettaisiin päästä parempaan tulokseenkin.

maanantai 25. tammikuuta 2010

1960-1969 parhaat elokuvat.

kyllä mä tänki viimeistelen pikkuhiljaa...

1. cherbourgin sateenvarjot (les parapluis de cherbourg, 1964)

Näinkin maskuliininen valinta ykköseksi. Cherbourgin sateenvarjot nyt vain sattuu olemaan niin hyvännäkönen elokuva, että siihen turvautuisin jos itse kuvaisin elokuvaa jonka tulee olla hyvän värinen. Joskus olen saattanut seurata koko elokuvaa vain sen värimaailmaa tarkkaillen. Sen lisäksi se on maailman paras musikaali, vaikkei se perinteisesti toimikkaan musikaalinumeroin, vaan on alusta loppuun laulettu. Sen lisäksi siinä on suosikkini Catherine Deneuve, ehkä parhaimmillaan. Elokuvan teemamusiikki on myös parhaita ikinä ja loppukohtaus surullisimpia koskaan.

Cherbourgin sateenvarjot oli talouteemme nauhotettu kasetille ennen kun omistimme videoita. Eli olisiko ollut 1980-luvun puolella. Ei siis mikään ihme että olen nähnyt elokuvaa pienestä pitäen aika tiheästi. Tuleehan se telkkaristakin vähintään joka toinen vuosi ja ompahan myös dvd varmuuden vuoksi. 


2. inho (repulsion, 1965)

Vuosi Cherbourgin sateenvarjojen jälkeen Catherine Deneuve tavataan aikalailla päinvastaisessa roolissa Roman Polanskin mielestäni hienoimmassa elokuvassa. Inho kuvaa nuoren, hauraan ja pelokkaan naisen kamppailua ahdistustaan ja miespelkoa vastaan. En siis ajattelisi että se olisi niinkään inhoa kuin totaalista pelkoa. Polanski osaa kuvata eristystä täydellisesti ja Deneuve on uhrin roolissa vailla sitä kuuluisaa vertaansa.

Inhon näin joskus ala-asteella ensikertaa samoihin aikoihin kuin Hitchcockin Linnut ja Psykon. Nämä elokuvat olivat äitini suosikkeja kauhunsaralta omasta nuoruudestaan ja hän halusi jakaa ne kanssani. Hyvä niin.


3. psyko (psycho, 1960)

Mitä Psykosta oikeastaan voisi sanoa. Tarina on kyllä erinomaisesti rakennettu, mutta varsinainen yllätysmomentti on varmaan harvalle enää yllätys, vaikkei olisi elokuvaa vielä nähnytkään. Hitchcockin parhaita elokuvia, jossa yksi elokuvahistorian parhaita psykopaatteja. Myös Bernard Herrmannin musiikki loistaa täydellisyyttään. Mitä vielä. Jos joku ei ole Psykoa nähnyt, niin kantsii sitten tehdä jotain asian eteen. Essential.

Näin siis joskus ala-asteen aikoihin ja silloin tällöin telkkarista. Ostin joskus todella kauan aikaa sitten Misirlousta vhs-setin jossa Psyko I-III. Jälkimmäisiä osia en oo sen jälkeen kattonutkaan. Myös nelonen tehtiin ja senkin katsoin sen kerran ja se tais riittää. Hyvin jännä kyllä sinänsä mutta dvd:nä mulla ei ole tätä vieläkään.


4. pelon kasvot (peeping tom, 1960)


Pelon kasvot ilmestyi samana vuonna kuin Psyko ja ompahan elokuvilla muutenkin samaa henkeä. Kummassakin on eräänä teemana tirkistely ja mielenvikaisuus. Pelon kasvot näistä elokuvista on ahdistavampi ja raaempi. Ilmestymisajankohtaansa nähden jopa yllättävän rankka. Michael Powellin ura ohjaajana oli jyrkässä alamäessä ja tämä elokuva taisi olla jonkin sortin kuolinisku sille. Hänen elokuviaan ei muutenkaan ole tarpeeksi arvostettu ikinä. Vasta Martin Scorsese on nostanut ne arvoonsa Amerikassa. 

Näin Pelon kasvot ehkä noin viisi vuotta sitten dvd-julkaisun myötä.


5. hiljaisuus (tystnaden, 1963)




6. 2001: avaruusseikkailu (2001: a space odyssey, 1968)


7. apinoiden planeetta (the planet of the apes, 1968)


8. blow up - erään suudelman jälkeen (1966)


9. elävien kuolleiden yö (night of the living dead, 1968)


10. huuliharppukostaja (c'era una volta i west, 1968)



+ faster pussycat kill! kill! (1966)


++ ruusujen aika (1969)


+++ la bride sur le cou (1961)


vaihtoehtoina listaa laatiessa olivat myös:

tohtori outolempi (dr. strangelove, 1963)


giulietta ja viettelykset (giuliette degli spiriti, 1965)



rosemaryn painajainen (rosemary's baby, 1968)




lolita (1960)


naisen naamio (persona, 1966)


(1963)


hyvät pahat ja rumat (il buono, il brutto, il cattivo, 1966)


ei paluuta (ivan's childhood, 1962)


päiväperho (belle de jour, 1967)


linnut (the birds, 1963)




satyricon  (1968)



keskipäivän aave (le mépris, 1963)



tuomitun kosto (cape fear, 1962)


kuinka satakieli tapetaan? (how to kill a mocking bird, 1962)



the little norse prince (taiyo no oji: horusu no daiboken, 1968)


neidonlähde
(jungfrukällan, 1960)


lauantai 23. tammikuuta 2010

my ideal hangover.

aamu alkaa beroccalla. minulla on erittäin harvoin pahaa krapulaa, yleensä seuraavat päivät on jopa hauskoja. 



erittäin perinteinen ratkaisu krapulapäivinä on laittaa herb alpertia, iloista torvien toitotus sambaa soimaan aamukahvien ratoksi.



tässä on se likimain täydellinen krapulasetti. munakokkelia, raneja tms, nakkeja äitin vanhan koulukunnan extravahvalla sinapilla, tomaattia, suolakurkkua, sipulia, jalopenoja, aurajuustoa. juomaksi jääkylmää coca-colaa. erityisesti syöminen on krapulapäivän kohokohtia. silloin kaikki maistuu jotenkin erityisen jumalaiselta. esim jaffakin makuelämyksenä on kymmenkertainen normaalina nautittuun. 

sitte mätetää iha hies!

kaikki hedelmäpohjanen on kanssa tälläisinä päivinä sellanen makuelämys ettei uskoisi. yksi parhaita olisi mangosmoothie mutta kotikonstein onnistui tällä kertaa pirtelöt. hyvänä kakkosena mangosmoothielle, banaanipirtelö! 



ja lopuksi espressot huiviin reilulla sokerilla.

myöhemmin illalla sauna joka viimeistään kruunaa koko paketin saunakaljoineen, kovine löylyineen, viileine suihkuineen..

kumpa olisi useammin krapula, harmillista että sen eteen pitää juoda edellisenä päivänä..